lauantai 2. huhtikuuta 2011

Koiran pipareita


Donna Roberts tuskin kauheasti pahastuu, jos jaan muutaman reseptin teille hänen tekemästään Koiran keittokirjasta. En tosin ole kokeillut itse näitä mutta nämä koirien kuivakeksit ovat ehkä kaikkein mielenkiintoisimpia reseptejä:

"Levottomat kalat" valmistusohje:

Ainekset noin 60-70 keksiin:

7,5 dl täysvehnäjauhoja
5 dl perunasosetta
2 ja 1/4 dl kanalientä
170 gr (purkillinen) ruodotonta säilykelohta valutettuna
4 rkl kuivattua tillisilppua
2/3 dl oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään kulhossa

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta veitsellä tai piparkakkumuotilla kalan muotoisia keksejä. Yhdistä yli jäänyt taikina, kauli uudelleen levyksi ja jatka keksien leikkaamista, kunnes kaikki taikina on käytetty.

Nostele keksit leivinpaperille pellin päälle ja paista 170-asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttua. Käännä uuni pois päältä ja anna keksien tekeytyä kolme tuntia tai yön yli.

Jos kokeilette ja keksit eivät maistu niin valitukset suoraan Donna Twichell Robertsille - kiitos.

Olen julmuriemäntä. Ossilta on nykyään pääsy kielletty sohvallemme. Se söi tuossa yhtenä päivänä liikaa peuranniskaa sillä seurauksella, että se yöllä oksensi sohvalle. Toisaalta me tyhmät ihmiset annoimme sille sen kaiken ruoan. Eikä muuten ihan vähän oksentanutkaan. No sohva on puhdistettu. Vielä tyynynpäälliset kertaalleen pesulaan niin sohva on taas enempi kuin kunnossa.

Ai miten estetään mäyräkoiran meno sohvalle? Tyynyt pystyyn kun ne sattuvat olemaan irtonaiset. Eihän kukaan itseään kunnioittava mäyräkoira nuku kovien jousien päällä vaan siirtyy ihan mielellään käyttämään työhuoneen sänkyä. Hyvät viikonlopun jatkot kaikille.

9 kommenttia:

  1. Kappas vain, minkä tempun Ossi teki sohvalle. Eipä ihme, että porttikielto napsahti.

    Olli pelkää jostain syystä trolley-matkalaukkuja niitä vedettäessä syntyvän äänen vuoksi. Jos täytyy estää pääsy jonnekin niin ei muuta kuin matkalaukku esteeksi ja poika kiertää paikan kaukaa.

    VastaaPoista
  2. Tuota reseptiä vois fiksata Artun malliseksi.
    Peuranniska kuullostaa juhlavalta... meillä viikonlopun herkkupalana oli "vain" vesipuhvelin kuivattua mahaa, jonka koiran piti ensin etsiä hyvästä piilosta. Kovalla nuuskutuksella se teki jonkin aikaa töitä ennen kun hoksasi missä herkku on. Haju on kamala, mutta onneksi se oli kuivaa tavaraa, ja se syötiin lattialla.
    Virittelen yhä joka yöksi ja työpäivieni ajaksi sohvalle pari askartelutarvikelaatikkoa ja jalkajakkaran. Vähentääkseni turhaa pomppimista sohvalle ja alas. Yöt ovat muutenkin rauhoittuneet, kun on selkeästi eri nukkumapaikka kuin päivällä, kun olen kotona.

    Toivottavasti Ossin masu on jo kunnossa herkuttelusta.

    VastaaPoista
  3. Olli: ossi ei pidä päällä olevasta imurista mutta eipä yöllä nukuttaisi ensinkään jos olisi imuripäällä ja sohvan edessä vahtimassa ettei mäykky livahda sohvalle nukkumaan...

    Mai: reseptiä voi varmasti fiksata:) Peuranniska oli varta vasten Ossille anoppilassa keitettyä. Ossin vatsa oli kertatyhjennyksellä kunnossa:)

    VastaaPoista
  4. Jostan syystä Pipsa ei oiken välitä lohesta, eikä myöskään tonnikalasta, täytyy ehkä kokeilla korvata merenelävät jollain muulla. Kiva kun kirjoitit ohjeen tänne!

    Onneksi Ossin vatsa tuli sitten kertatyhjennyksellä kuntoon! Harmillista kuitenkin että herkku tuli sitten ulos. Ei Ossi sitten yrittänyt alkaa syömään oksennettua ruokaa uudelleen? Meillä Pipsa on sitä yrittänyt..

    VastaaPoista
  5. Idatoi: voisin kuvitella, että lohen voi korvata millä tahansa koiralle maistuvalla purkkilihalla vaikka porolla tai jollain muulla maukkaalla lihalla:). Ossi on muutaman kerran ahnehtinut ruokaa niin paljon, että se on muutaman tunnin syömisen jälkeen ykännyt ihan siitä syystä että vatsa on liian täynnä. Eikös muinaiset roomalaiset tehneet samoin? On Ossikin sitten yrittänyt syödä tyhjennystään sillä välin kun rättiä ollan juostu hakemaan....

    VastaaPoista
  6. Ossille terveisiä, on varmaan jo kunnossa. Onko se kesinyt keinoja, millä kiertää sohvaporttikieltoa? Kuvittelisin, että mäyräkoiran sitkeydellä se onnistuu...jossakin vaiheessa?

    VastaaPoista
  7. Ossi on ihan kunnossa. Ei mitään mahatautia vaan ahneutta. Sohvakieltoa Ossilla ei ole mitään keinoa väistää. Ehkä se keksii keinon millä ne tyynyt saadaan pantua paikalleen. Eilen illalla mennessäni nukkumaan, kaikkien valojen sammuttua, Ossi tuli ja jysäytti kovasti makuuhuoneemme ovea. Kuvittelin jysäytyksen olevan protesti tyynyjen paikoiltaan nostamisesta:) On sillä reppanalla vielä vierashuoneemme sänky käytössään. Jostain syystä sohva oli mukavampi. Sen näkee Ossin nukkuma-asennosta. Sohvalla oli ihana maata selällään. Työhuoneen/vierashuoneen sängyssä se nukkuu sellaisella pienessä, kiertyneessä asennossa. Ei siis lainkaan niin rentona.

    VastaaPoista
  8. Ohje kuulostaa hyvältä, tuota voisi kyllä kokeilla :) Meillä Alfielle menee kala kuin kala, joten tuosta saisi oivan herkkuaterian ja varmasti sitä voisi muokkaillakin hieman :) Kiitoksia siis ohjepostauksesta :)

    VastaaPoista
  9. Pitää jossain vaiheessa nakutella keittokirjan loputkin "keksi"ohjeet ja ehkä muitakin reseptejä:) Tuskin minä sentään vankilaan joudun. Yksi suurimmista huijauksista oli mielestäni resepti "hiirtä riisipedillä". Nopeasti ajattelin oikeasti hiiriä mutta raaka-aineena käytettiinkin suureksi pettymyksekseni jauhettua kanaa tai kalkkunaa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.